Ohjeita fysioterapiaan saapuvalle
Suomen eduskunta päätti lakkauttaa fysioterapiasta maksettavat sairausvakuutuskorvaukset (Kela- korvaukset) 1.1.2023 lähtien. Eli jatkossa edes lääkärin kirjoittamalla lähetteellä (=tutkimus- ja hoitomääräys fysioterapiaan) ei fysioterapiasta kelakorvauksia enää saa. Näin ollen lääkärin kirjoittamaa lähetettäkään ei enää fysioterapiaan hakeutumiseen tarvita. Toki lähetekäytäntöä voi käyttää edelleenkin viestintävälineenä lääkäriltä fysioterapeutille. Asiakkaita on vastanotettu aina myös ilman lähetteitä, joten 1.1.2023 tuleva muutos koskee ainoastaan Kelakorvauksia. Korvauksen suuruus oli 8e tunnin terapiakäynnistä ja 6e 45min terapiakäynnistä, joten käyntiä kohden suurista summista ei ole kyse. Lähetteellä näkynyt terapiakäyntien määrä on ollut maksimi, mistä kela korvauksia antoi. Käytännössä käyntimäärä on aina ollut fysioterapeutin ja asiakkaan yhteisesti sovittavissa, joten sekään ei tässä uudistuksessa muutu. Eli terapiaan otan jatkossakin asiakkaita sekä ilman lähetettä että lähetteellä.
Otan vastaan myös maksusitoumusasiakkaita kaikista vakuutusyhtiöistä sekä Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueelta. Ensimmäiselle terapiakäynnille toivon Sinun tuovan mukanasi mahdolliset kopiot asiaan liittyvästä lääkärikäynnistä (OmaKannasta), mahdollisen maksusitoumuspäätöksen ja niiden lisäksi kopiot muista asiaan liittyvistä lääkärinlausunnoista (esim. toimenpidekertomus tai epikriisi) ja tutkimuksista (esim. ultraäänitutkimus, hermoratatutkimus) ja fysioterapialähetteen, mikäli lääkäri on sellaisen kirjoittanut.
Voit täyttää jo kotonasi esitietolomakkeen ja tuoda sen tullessasi ensimmäiselle käynnille. Tulostettavan lomakkeen voit ladata tästä linkistä, lomake on PDF- muodossa.
Terapia-aika alkaa kulua sovitusta ajasta ja yli 15min myöhästymiset katsotaan peruuttamattomiksi käynneiksi. Joten mikäli näyttää että myöhästyt varatulta ajalta reippaasti, ole hyvä ja soita Terapianurkkaan, jotta voimme sopia kannattaako edes tulla.